Kirjoittaja
Blogissani on eritavalla esitelty omia
harrastuksiani ja asioita, joiden parissa
mielelläni puuhailen vapaa-ajallani...
|
05.04.2010 - 15:27
Viime kirjoituksestani tänne onkin jo hyvin, hyvin, hyvin pitkä aika, mutta eipä tässä ole kamalasti ehtinyt puuhailemaankaan mitään atc-korttien, decojen yms muiden minejen parissa. Tästä täytyy taas vähitellen alkaa tekemään kaikkia pieniä kivoja juttuja ja kaivaa kaikki ihanat askartelutarvilleet laatikoista esiin.
Hyvää kevään alkua kaikille! :)
15.08.2009 - 21:54
Lahden nukkekoti ry teki reissun Forssan Wanhanajan lelumarkkinoille nyt loppukesästä, ja mukaanhan oli päästävä! Reissu oli kaikin puolin ikimuistettava vaikkei kukaan meistä lahtelaisista sitä arvonnassa ollutta nukketaloa voittanutkaan. Aamulla oli lähtö hyvin aikasin ja silloin silmät ristissä matkattiin, että oltiin Forssassa hyvissä ajoin ennen kuin ovet aukesivat.
Mukaan tarttui tälläkertaa kalusteita pääosin, mutta toki kaikkea pientä muuta tarttui myls mukaan ja niistä kaikista tulee kuva tässä piakkoin :)
15.08.2009 - 21:39
Tämä kirjoitus tulee tosiaankin myöhässä, koska en ole yksinkertaisesti jaksanu kirjoitella tänne. Mutta sentään kesän aikana on paljon tapahtunut erilaista ja nyt päivitän kerralla sitten tänne lisää asiaa :)
Niin siis olin ensimmäistä kertaa myymässä miniatyyrimarkkinoilla Lahdessa. Myynnissä oli erilaisia tilkkutöitä ja massailuja pääasiassa, mutta toki mukaan mahtui virkkuita sekä punontatöitä.. :)


...ja tokihan itselleni kerkyi mukava kasa tavaroita omiin nukketaloihin sijoitettavaksi :)
12.05.2009 - 15:55
Sitruunatuorejuustotäytekakku :D
pohja on tavallinen sokerikakkupohja. Täytteen ja koristuksen keksin itse :)
Välissä on siis Sitruunatuorejuustoa ja mangorahkakermavaahto -seosta.
ja tämä on sitten minun ensimmäinen alusta loppuun itse tehty täytekakku :D

..ja ei pelkästään makeaa ilman suolaisia voileipäkakkuja: Italialainen- ja kala voileipäkakku

äiti ainakin sanoi, että oikein hyviä kaikki olivat :D
01.05.2009 - 16:41
Tämä kohalti jo keskiviikkona postiluukusta, mutta en saanut sitä tänne sen vuoksi, koska minulle jouduttiin vaihtamaan uusi keskusyksikkö, koska edellisestä hajosi virtalähde... Mutta nyt kumminkin asiat on saatu kuntoon ja emoa kyllä tiedoitin asiasta heti :)
Minulle paketteja oli laittanut Nina! Kiitos oikein paljon, olit oikein loisto say ! :)

... mukana oli vielä pussi daimeja, mutta se katos melkein heti :p
ja ihana kortti tietenkin :

|
|